Kartta - Matheran (Mātherān)

Matheran (Mātherān)
Näkymää kaupunkiin vievän junaradan varrelta Matheran on vuoristolomakylä Maharashtran osavaltiossa Intiassa. Vuonna 2001 kylän väkiluku oli 5 139.

Matheran sijaitsee Länsi-Ghatien vuoristossa Intian länsirannikolla noin 800 metrin korkeudella meren pinnasta. Matkaa Mumbaihin on noin 110 kilometriä ja Puneen noin 120 kilometriä. Kaupunki on brittien luoma lomakohde, jonne paettiin Bombayn kuumia kesäkuukausia, ja se on edelleen hyvin suosittu kaupunkilaisten lomakohde. Tänne luonnonkauniin metsäisen ”pöytävuoren” huipulle pääsee vain pienen kapearaiteisen junan avulla. Öisin voi nähdä myös Mumbain valot.

Useat kaupungin rakennuksista ovat brittien aikakaudelta, muun muassa vanha kirjasto ja kirkko sekä useat hotelleista. Asukkaita on n. 5 000, ja pääasiallinen toimeentulo on turismi. Useat heistä ovat käsivoimin vedettävien rikšojen kuljettajia.

Matheran on Intian ympäristöministeriön päätöksellä (2006) saanut luontoarvoilleen virallisen statuksen (ecosensitive region). Kaupungin metsiköissä asustelee mm. laajat marakattiyhteisöt, ja alueen kasvi- ja perhoslajit ovat osin hyvin harvinaisista lajeista koostuvia. Alueen tiikerit metsästettiin sukupuuttoon brittien aikana, mutta useissa hotelleissa on edelleen runsaasti intiantiikerin metsästykseen liittyvää aineistoa esillä.

Matheran kupeessa, vuoren rinteiden viidakossa, elää eristäytynyttä elämää myös luontaiskansoihin kuuluvia heimoja, jotka elävät pääasiassa keräilytaloutta mutta näyttäytyvät välillä myös turistikaupungin liepeillä.

Useat valtionpäämiehet ovat lomailleet alueella (mm. Yhdysvaltain presidenttejä), ja paikalliset hotellit pitävät näyttävästi esillä hotelleissaan vieraillen valtionpäämiesten kuvia.

 
Kartta - Matheran (Mātherān)
Kartta
Google Earth - Kartta - Matheran
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Matheran
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Matheran
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Matheran
OpenStreetMap
Kartta - Matheran - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Matheran - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Matheran - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Matheran - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Matheran - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Matheran - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Matheran - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Matheran - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Matheran - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Matheran - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Intia
Intian lippu
Intian tasavalta eli Intia on liittovaltio Etelä-Aasiassa. Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin valtio ja asukasluvultaan maailman toiseksi suurin. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat muun muassa Delhi, Kalkutta, Mumbai (ent. Bombay) ja Chennai (ent. Madras).

Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
INR Intian rupia (Indian rupee) ₹ 2
ISO Kieli
AS Assami (Assamese language)
BN Bengalin kieli (Bengali language)
BH Bihar-kielet (Bihari languages)
EN Englannin kieli (English language)
GU Gudžarati (Gujarati language)
HI Hindi (Hindi)
KN Kannada (Kannada language)
ML Malajalam (Malayalam language)
MR Marathin kieli (Marathi language)
OR Orija (Oriya language)
PA Pandžabi (Panjabi language)
TA Tamili (Tamil language)
TE Telugu (Telugu language)
UR Urdu (Urdu)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Bangladesh 
  •  Bhutan 
  •  Kiina 
  •  Myanmar 
  •  Nepal 
  •  Pakistan